Paviljongintekijät



Roskalavapaviljonki-hanketta vie eteenpäin aktiivisten vapaaehtoisten ryhmä


Kuva: Hartti Ahola










Tutustu Paviljongitekijöihin ja liity iloiseen joukkoomme!


Tikke Tuura
Yleinen maailmanparantaja ja visionääri; osaamisalueita tilataide, dokumenttielokuvien teko, rekvisiitta ja lavastus, erilainen hankkeiden tuottaminen, monikulttuurinen toiminta ja kauneuden luominen.

Leena Ankkuriniemi
Tila- ja ohjelmasuunnittelija, palveluinnovaattori ja DIY-taitelija: "Palveluna sisustusvalmennus on asiakkaan kanssa yhteinen, osallistava löytöretki merkitykselliseen ja toimivaan tilaan, jossa on sopiva määrä tavaraa, kauneutta ja toiminnallisuutta. Perusperiaatteina ovat jo tilassa olevien tavaroiden hyödyntäminen, kierrättäminen, vähentäminen ja yksinkertaistaminen."

Anne Munkki
Tila- ja konseptisuunnittelija: "Monen vuoden kokemus konseptointiin, tilasuunnitteluun ja brändien kehittämiseen liittyvistä projekteista sekä tapahtumista, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tehtäviini on kuulunut ideointia, suunnittelua, koordinointia, toteutuksia, verkostojen kokoamista, budjettiseurantaa, lehdistötilaisuuksia ja projektien manageerausta. Sisustussuunnittelujen ja niiden toteutuksien osalta pyrin tuottamaan monimuotoisia ratkaisuja sekä muunneltavia ja inspiroivia tiloja mahdollisimman ympäristöystävällisin vaihtoehdoin. Kirjoitan Tuplaa Tilasi -blogia tiloihin ja sisustamiseen liittyvistä aiheista."

Pekka Järvilehto
Muusikko ja säveltäjä, jolla on lähes 40 vuoden kokemus musiikkiproduktioiden toteuttamisesta joko tuottajana, muusikkona, säveltäjänä tai ääniteknikkona. Ympäristöasiantuntijana yli 20 vuoden työkokemus ympäristö- ja ilmastoasioissa. Kansalaisaktivisti ja poliittinen vaikuttaja, jolla on vankkaa kokemusta projektihallinnasta.

Katja Kangasniemi
Tulkki, kääntäjä ja kierrätysbloggari: "Olen viime aikoina sanataiteeseen – käännöskirjoihin ja sekä kaunista kierrätystä että reilua ruokaa käsittelevään Recyclie-blogiin – keskittynyt KTM/ FM, jolla on kokemusta myös mobiilipalveluiden konseptoinnista ja (kustannus)toimittajan työstä dynaamisissa työympäristöissä, niin kansainvälisessä tiimissä Italiassa kuin pienessä helsinkiläisessä kustannusliikkeessä."

Päivi Nieminen
Sekatyömies, jolta luonnistuu rakennusmateriaalin purku ja kasaus, infon jakaminen tapahtumissa ja mahdollisille yhteistyökumppaneille, paviljongissa aktiivisesti oleminen aukioloaikana ja eri työpajojen vetäminen. "Paviljonkitoiminnassa suosin kierrätystä, jotta tavarat löytäisivät uuden, niitä tarvitsevan omistajan, rikkinäisten esineiden/ vaatteiden korjaamista sekä kierrätetyistä/ rikkinäisistä esineistä luotuja taideteoksia. Tavaran keräämisen sijaan voi harrastaa ilmaisutaitoja, taiteita, urheilua ja auttamista."

Juha Sihvola
Teatteritaiteen opiskelija ja puuseppä: "Olen yhteiskunnallisista asioista ja varsinkin epäkohdista valveutunut luova hullu, joka pyrkii kaikessa toimimaan ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin edistämiseksi." Osallistunut erilaisiin teatteri- ja musiikkiproduktioihin, bonuksena kädentaidot.

Minna Turtiainen
Kuva: Sara Huhtinen
Taidehistorioitsija ja taustalla myöskin arkkitehtuuriopintoja sekä rakennustyömaatyöskentelyä erityisesti perinteisten rakenteiden ja niiden kunnostuksen puolelta.

Terhi Tammila
Puistopuutarhuri, Senegalin kansainvälisen taiteilijaresidenssin design-jäsen. Tehnyt pitkän uran elokuvien parissa ja suunnittelee nykyisin sisä- ja ulkotiloja. "Innostun väreistä, valosta, ihmisistä, hylättyjen materiaalien uusiokäytöstä, uusista haasteista."

Marja Uusitalo
Teatteripukusuunnittelija ja taidepedagogi, joka on työskennellyt freelance-pukusuunnittelijana vuodesta 1979. Suunnitellut puvustuksia elokuviin ja televisiolle, Helsingin kaupunginteatterille, Suomen Kansallisteatterille, Suomen Kansallisoopperalle ja Savonlinnan oopperajuhlille. Uusitalo toimii pukusuunnittelun lehtorina Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän oli kolmen parhaan joukossa Cardiffin World Stage Design WSD2013 -kilpailunäyttelyssä COSTUME DESIGN -palkintoa jaetaessa.

Minna Lindfors
Meidän harmoniaa -blogin pitäjä. "16-vuotta toimin kiinteistönvälittäjänä, nyt haaveena astua uusille urille, sisustusmaailmaan. Ajatuksenani on, että mahdollisimman paljon vanhaa hyödyntäen, uudelleen järjestellen voi saada ihmeitä aikaan. Valokuvaus on uusin harrastukseni ja sitä innolla opettelen."

Sofia Alanko
"Olen tehnyt leveälahkeisia samettihousuja Tapiolassa 70-luvun alussa ja viimeiset lähes 30 vuotta käsinvärjättyjä pellava-, hamppupellava- ja silkkivaatteita, lähinnä mittojen mukaan.  Kaksikymmentä vuotta sitten siirsin Tohmajärveltä Kaurilan entisen asemarakennuksen Huvila Meilahteen kodikseni, Tuusulasta pienen hirsirakennuksen Kaurilan saunaksi ja Kirkkonummelta hirsisen karjasuojan työhuone/ varastoksi. Minulla on lisäksi ollut kotitarvekanala yli 15 vuotta. Kanat ovat ihania! – Ompelukone, teollisuussaumuri ja sirkkeli, hyvä hurina kaikissa!"

Victor Amoussou
Beniniläinen Victor, Cotonoun katujen kasvatti, on itseoppinut taiteen monilahjakkuus. Kierrätysideologia ja beniniläiset juuret näkyvät hänen teoksissaan vahvasti.

Ida-Lotta Backman
Lähti teatterikoulusta 1979 peukalokyydillä maailmalle sanattoman teatterin narrina, astui saamelaisteatterin rekeen ohjaajana, teki tanssielokuvia Brasiliassa, opetti Grönlantilaisten teatterikoulussa, löysi Afrikasta yhteisöteatterin. Taiteellisen tutkimuksen aiheena rituaali ja teatteri.

Kirsi Haapalaakso 
Käsitöitä harrastava ja kierrätyksestä kiinnostunut nainen, jolla pysyy kädessä niin sukkapuikko kuin vasara. Keittelee kahvit ja vääntää sämpylät siinä missä tapetoi tai maalaa. "Olen jo 16 vuotiaana tuunannut itselleni ja sisarilleni vaatteita serkkujen vanhoista takeista ja mekoista. Niin still kuin videokamerakin pysyvät kädessä. Onpa minua videovalvonnaksikin kutsuttu! En silti sano kuvausta harrastuksekseni."

Outi Kallio
Lavastustaiteen opiskelija, graafikko, jonka käsialaa on Roskalavapaviljonki-logo.

Annamari Karjalainen
Yhteisöteatteriohjaaja, joka jahtaa tarinoita kyläyhteisöistä ja kaiken maailman ihmisiltä tehden niistä esityksiä.

Pepita Kautto
Media-alan opiskelija, joka työharjoittelun ohessa kantaa kortensa kekoon valokuvauksen muodossa

Riia-Maria Kyllönen
Valokuvaamista harrastava toimelias yläkoululainen, joka tykkää tutustua uusiin ihmisiin

Antti Laukkanen
Ihminen. Kantaa mielummin tavaroita kuin nostaa puntteja.

Hilla Rudanko
Arkkitehti ja Roskalavapaviljongin kuvituskuvan tekijä.

Reija Wihinen
Elokuun Tila -yrittäjä, arjen vertaisvalmentaja, vastuullisen kuluttamisen sanansaattaja, palveluinnovaattori, somistaja ja koulutettu ammattijärjestäjä: "Tuen asiakkaideni kokonaisvaltaista hyvinvointia ja arjessa jaksamista ennen kaikkea auttamalla tekemään tiloista samanaikaisesti sekä kauniita että arjen prosessien kannalta mahdollisimman toimivia. Keskeisenä keinona tässä työssä ovat yksinkertaistaminen ja valikoiva vähentäminen."


Haluatko nimesi jonon jatkoksi?



Paviljongintekijöiden toinen tapaaminen Kaisaniemenpuistossa kesällä 2013.
Roskalavapaviljonki kutsuu mukaan vapaaehtoisia keräämään rakennusmateriaalia, rakentamaan paviljonkia ja toteuttamaan ohjelmaa. 

Haastamme kaikki ammattilaiset ja harrastajat tekemään yhdessä ainutlaatuista Juhlaviikko-häppeninkiä valtakunnan paraatipaikalle, Kansalaistorin ympäristöön 15.–31.8.! 

Ilmianna itsesi ujostelematta osoitteeseen roskalavapaviljonki@gmail.com!